sunnuntai 6. tammikuuta 2019

HAASTEET 2018 - YHTEENVETO

Varsinaiset uudenvuodenlupaukset jäivät tuttuun tapaan väliin myöskin vuonna 2018, mutta muutamia haasteita listailin jo ihan tavan vuoksi. Kokonaisuudessaan haasteet on kuvattu täällä. Nyt olisi korkea aika katsoa, miten haasteiden kanssa meni.



 1. Talon rempat 
Talon remontit edistyivät vuoden aikana paremmin kuin hyvin. Alun perin ajatuksena oli tehdä/teettää joko kattoremppa tai sokkeli- ja salaojaremppa, mutta lopulta molemmat saatiin puserrettua pois päiväjärjestyksestä. Näiden lisäksi monta muutakin asiaa tuli hoidettua. Alla on listattuna ainakin suurin osa vuoden aikaansaannoksista (sinisen tekstin takaa paljastuu tarkempia sepustuksia kyseisestä aiheesta):

- Heti alkuvuodesta selätimme kattoremontin ja uusimme antennin.
- Loppukesästä saimme alta pois sokkeli- ja salaojaremontit.
- Pihan mylläyksen loputtua oli vihdoin mahdollisuus rakentaa terassi ja asennuttaa markiisit.
- Muita pienempiä projekteja olivat muun muassa:
    * Suihkuseinän alaosaan tuunattu laahus
    * Lisähyllyjen asentaminen tekniseen tilaan
    * Lisähyllyjen asennus kylmään varastoon
    * Puuvaraston siivous ja parantelu pariinkin otteeseen
    * Makuuhuoneiden uudelleenjärjestely ja yöpöytien tuunaus

 2. Ohjekirjojen lukeminen 
Sain laitettua uusien kodinkoneiden ja muiden laitteiden ohjeet nättiin järjestykseen kansioihin (ja samalla hävitin muut kuin suomenkieliset ohjeversiot, jos sellaisia oli). Osa ohjeista kuitenkin odottelee edelleen tarkempaa lukemista.

 3. GPS-laitteen ja järjestelmäkameran toimintoihin tutustuminen 
Näiden kanssa ei ehtinyt paljoakaan touhuta tänä vuonna. 

 4. Sisustus, järjestely ja karsiminen 
Koti on saatu kohtalaiseen perusjärjestykseen, mitä on suht helppo ylläpitää. Ehdin käydä vuoden aikana läpi jokaikisen kaapin, hyllyn ja laatikon tavara kerrallaan, joten kaikki roinat ovat olleet hetken aikaa oikeinkin hyvässä ojennuksessa. Näitä järjestelyrupeamia täytyisi vaan ottaa uudestaan tasaisin väliajoin (entropia kun tuppaa kasvamaan vai miten se meni...)
Kirpparijaksoja oli vuoden aikana kaksi kappaletta (2x3 vkoa) ja lisäksi isompia tavaroita (lähinnä rempasta jääneitä) myytiin pois "torin" kautta. 
Vanhojen elektroniikkalaitteiden läpikäyminen siirtyy vuoden 2019 listalle.



 5. Varmuuskopiointi 
Tiedostojen läpikäyntiä ja varmuuskopiointia on tullut tehtyä liian vähän ja liian harvoin, joten tämäkin kohta siirtyy vuodelle 2019. Onneksi projektissa on kuitenkin päässyt alkuun. Lisäksi tuli hankittua dokumenttiskanneri, jolla on saanut siirrettyä osan paperiarkistoista sähköiseen muotoon (urakkaa kyllä riittää vielä).

 6. Sähköposti 
Sähköposteja olen onnistunut jossain määrin karsimaan ja järjestelemään, mutta tätäkin vielä jatketaan. 

 7. Säästäminen / Kosmetiikka- ja vaatekulutus 
Tarkempaan syyniin joutuivat taas vaatteet ja kosmetiikka (sanan laajassa merkityksessä). Lisäksi uutena seurantakohteena kesken vuoden alkoi lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin kuluneiden eurojen seuranta.
Nämä kategoriat valikoituivat seurantalistalle, koska näihin saa salakavalasti uppoamaan euron jos toisenkin. Toki kuluerinä arjen perusmenot ja remonttilaskut ovat paljon suurempia kokonaisuuksia, mutta niihin ei pysty samalla tavalla vaikuttamaan.

 Kosmetiikkaan  kului siis vuonna 2018 353.63 euroa. Summa on harvinaisen maltillinen verrattuna edellisiin vuosiin. Ja kosmetiikallahan tarkoitetaan tässä tapauksessa kaikkia mahdollisia hygienia- ja meikkituotteita (mukaan lukien esimerkiksi huushollin käsisaippuat). Kulutusta hillitsi todennäköisesti varastoista ennestään löytyneet tuotteet, vuoden aikana vaivannut (raskaus)väsymys ja sitä kautta vähentynyt kiinnostus uusiin tuotteisiin (ja peilikuvaan ylipäätään) sekä kohtalaisen hyvin aisoissa pysynyt allergisiin reaktioihin (ja muihin ongelmiin) taipuva iho. Ainoa listauksen ulkopuolelle jäänyt hygieniaan liittyvä kuluerä on uusi sähköhammasharja (n. 120 e), mutta se ei vain istunut tähän seurantaan.
Alla on vertailun vuoksi edellisten vuosien summat sekä tarkempi erittely vuoden 2018 kulutuksesta.


 Vaatteisiin  kului 1050.45 euroa. Summa on yllättävän iso, koska muistikuvia suurista shoppailurupeamista ei ole kirkkaana mielessä. Toisaalta, vaatekulut kertyvät helposti nimenomaan useista pienistä hankinnoista. Tänä vuonna isoimmat (tai paremminkin kalleimmat) hankinnat olivat nahkalaukku ja nahkasandaalit. Molemmat olivat olleet jonkinlaisella ostoslistalla jo pidemmän aikaa, joten kyseiset ostokset kotiutin hyvillä mielin hinnasta huolimatta.
Oman lisänsä vaatehankintoihin toi melkoisen isoksi kasvanut raskausmaha, joka tarvitsi suojakseen tavallista isompia vaatteita. Onneksi loppusumma oli kuitenkin pienempi kuin parina edellisenä vuotena.

Vuosi 2018: 1050 e
Vuosi 2017: 1474 e
Vuosi 2016: 2059 e
Vuosi 2015: 987 e
Vuosi 2014: 1080 e

 Hankinnat lapselle 
 Listasin myös lapselle odotusaikana hankittuja tavaroita ja tuotteita, joista suurin osa on jo lueteltu täällä (vaatteet) ja täällä (muut tavarat). Näiden jälkeen loppuvuonna tuli tehtyä vielä muutamia hankintoja, joten lopulliset summat eri kategorioiden hankinnoille on listattu alla (syntymän jälkeen ostetut vaipat ja korvikkeet on jätetty pois listauksesta).

Vaatteet 217 e
Nukkuminen 294 e
Liikkuminen 558 e
Syöminen 104 e
Hygienia 49 e
Lelut 40 e
Muut 39 e

 8. Terveet elämäntavat 
Alun perin oli tietysti tarkoitus pudottaa vähän painoa, liikkua enemmän ja tehdä muutakin terveellistä, mutta raskaus sotki näitä suunnitelmia. Toki raskaanakin olisi voinut tehdä paljon terveellisiä valintoja, mutta pahoinvointi ja väsymys määräsivät pitkältä tahdin. Käytännössä vuoden aikana tuli syötyä todella paljon ja vastaavasti liikuttua todella vähän. 

 9. Hiukset 
Punaisen hennan kerrostuminen hiuksiin (eli sävyn tummeneminen) alkoi ärsyttää vuosi sitten. Sinänsä punainen väri ei vielä kyllästyttänyt, mutta kontrasti omaan hiusväriin (juurikasvuun) alkoi olla turhan suuri. Ongelmaa pahensi se, että henna ei lähde hiuksista kulumallakaan vaan vaihtoehtoina oli alkaa kasvattaa väriä pois tai yrittää riskivaalennusta (mikä johtaa helposti todella kuivaan ja oranssiin lopputulokseen)
Raskaus kuitenkin toi hommaan sen verran selvyyttä, että värjäykset oli helppo päättää jättää tauolle. Epämääräisen juurikasvun ja väritilanteen takia peruskampaus oli koko vuoden epäsiisti pikkumyynuttura korkealla takaraivolla. Tänä vuonna pitäisi ehkä tehdä jotain toimenpiteitä asian suhteen, mutta annetaan nyt ainakin vielä hetken aikaa oman värin kasvaa ja punaisten latvojen heilua mukana. 

 10. Hammaslääkäri 
Tavoitteena oli käydä hammaslääkärissä, mutta raskaus siirsi ajatuksen seuraavaan vuoteen. Pahoinvointi ja hammaslääkäri ei vaan kuulostanut hyvältä yhdistelmältä...

 11. Kirjat ja elokuvat/sarjat 
Kuunneltujen kirjojen ja katsottujen sarjojen listauksen tein tänne. Tiedä sitten, oliko kyse tarjonnasta vai palvelujen (Netflix, BookBeat) liikakäytöstä, mutta loppuvuodesta alkoi olla todella vaikea löytää mieleistä kuunneltavaa tai katsottavaa. Välillä tulikin poikkeuksellisesti turvauduttua myös mm. YleAreenaan. Leffateatterissa ei tullut käytyä kertaakaan (...että kiirettä on muka pitänyt!?).



Vuodesta 2018 tuli (ainakin osittain) hyvin erilainen kuin haasteita kirjoitellessa odotin tai oletin. Reilut yhdeksän kuukautta raskautta oli ehkä suurin yllätys, jolla oli vaikutusta useampaankin asiaan.
Ilman erilaisten listojen kirjoittelua ja välillä (ehkä) tyhjänpäiväiseltäkin tuntuvaa blogin päivitystä olisin voinut helposti tässä vaiheessa väittää, että vuoden aikana ei ehtinyt saada paljoakaan aikaiseksi. Nyt kuitenkin jo vuoden remppalistaus vahvistaa, ettei vuosi 2018 nyt ihan lusmuillessa mennyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti